Kenstonin kohtauspaikka - http://nurinkurin.net/k/


    Aidan päiväkirja

    Jaa
    avatar
    Aida

    Viestien lukumäärä : 4
    Join date : 17.07.2013

    Aidan päiväkirja

    Viesti  Aida lähetetty To 17 Loka 2013, 05:02


    Aidan nimissä tarinoi pääasiassa LynnM.
    avatar
    Aida

    Viestien lukumäärä : 4
    Join date : 17.07.2013

    Vs: Aidan päiväkirja

    Viesti  Aida lähetetty Ma 21 Loka 2013, 10:25

    Itku ja potku. Jos olin joskus kuvitellut voivani luottaa Jimmyn pyhään sanaan siitä, että hän palaisi ajoissa kaupungilta salaperäisiä asioitaan hoitamasta, tiesin nyt olevani naiivi ja typerä tytönheitukka. Hevoset kiljuivat nälkäänsä ja jonkun ne oli ruokittava, vaikka Jimmy olikin myöhässä tallivuorostaan. Se joku olin ilman muuta minä - kukapa muukaan olisi koskaan saanut hoidettavakseen Jimmyn hommia?

    Minua ei olisi kiukuttanut likikään niin suuresti, ellei minulla itselläni olisi ollut menoa. Viihdyin tallihommissa, viihdyin hevosten parissa ja luudanvarressa ja työntämässä kottikärryjä. Minä ihan totisesti pidin työstäni. Ihan erityisesti pidin ihanien nuorten hevosteni ratsastamisesta - minun hevosiani ne olivat, sillä minä niistä kaikkein eniten pidin, keskeneräisistä ja välillä ah-niin-hölmöistä ja paukapäisistä nuorista, jotka hämmentävän usein pääsivät yllättämään hienoudellaan ja järkevyydellään. Yhtäkään hevosta en ollut ikänäni omistanut, mutta Kenstonin nuoria pidin likimain ominani.

    Jimmy oli hivenen toista maata. Taitava, ilman muuta, ja osasi viedä hevosia paljon pidemmälle kuin minä, mutta ei häntä kiinnostanut paneutua niiden alkutaipaleeseen aivan samalla tavalla kuin minua. En hetkenkään vertaa epäillyt, etteikö Jimmy olisi loihtinut tyhjästäkin upeita hevosia, sillä taatusti hän oli kykeneväinen semmoiseen. Hänen intohimonsa vain paloi enemmän hienosäädölle ja viimeistelylle. Hän tahtoi edetä pidemmälle kuin minä, jolla ei riittänyt kunnianhimoa mihinkään piffeihin ja paffeihin. Minä halusin vain tehdä ratsastettavuudeltaan upeita hevosia, jotka halusivat tehdä kaikkensa ratsastajansa eteen. Tai siis, saattaa ne sellaisen ratsunpolun alkuun. Jimmy sai kaikin mokomin jatkaa siitä.

    Pistin toimeksi ja aloin kolistella ruokakärryjen kanssa hevosten levottoman pörinän säestämänä. En ehtinyt ruokkia kuin kolmanneksen päätallin hevosista, ennen kuin Jimmy rymisteli hengästyneenä paikalle. Olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että miehenkuvatus kyyristeli jo tullessaan ja painautui yhä vain hieman enemmän kasaan kohdatessaan tulikivenkatkuisen katseeni.

    "Anteeksi, Aida! Mä olen tosi pahoillani, oikeasti. Ei mun ollut tarkoitus myöhästyä, mutta kun..."

    Vaikenin ylhäisen viileästi Jimmyn selitystulvan katki. Hän jäi aukomaan suutaan, mutta sai pian taas juonen päästä kiinni.

    "Etkö sä aio alkaa huutaa mulle?" Jimmy sai hölväytettyä mieltään askarruttaneen asian ilmoille.
    "En."
    "Etkö sä ole mulle vihainen?" Jimmy kysyi toiveikkaana ja minua saattoi ehkä hieman naurattaa, mutta merkkiäkään huvittuneisuudestani en antanut tulla ilmi kasvoiltani.
    "Olen."

    Jimskyli aukaisi suunsa typerän näköisenä ja loksautti sen sitten takaisin kiinni. Minä annoin hänen kärvistellä, ennen kuin lopulta katsoin ajankohtaiseksi antaa hänen kuulla, kuinka v*ttumainen työkaveri hän olikaan.

    "Sä lupasit tulla ajoissa", sanoin syyttävästi. "Ja mulla oli menoa, jonne olisin hyvin ehtinyt, jos olisit tullut. En sitten voinut lähteä, kun en ollut varma, tuletko sä ollenkaan ruokkimaan elukoita. Tajuatko sä, että sulle maksetaan palkkaa siitä, että tallin rutiinit sujuvat ja sä olet ajoissa tekemässä sen mitä sun milloinkin pitäisi olla tekemässä?"
    "Joo, mä ymmärrän ja mua hävettää ja harmittaa olla myöhässä. En mä yleensä myöhästele", Jimmy urahti katuvana ja gosh, näytti harvinaisen hellyyttävältä niin tehdessään - jos hänenlaisensa renttumainen komistus nyt hellyyttävältä saattoi näyttää. "Mä olen tosi pahoillani, kun sä et päässyt sun menoihisi... mutta kyllä sä voit sinne nyt mennä, mä kyllä hoidan tän loppuun. Ja teen sun huomisen vuorosi."

    "Kiitos avokätisestä tarjouksestasi, mä tartun siihen. Mullapa onkin huomenna vapaapäivä. Ja turha mun on enää minnekään lähteä, en ehdi enää, kiitos vaan lähtöluvasta", sanoin silkinsileästi.
    "Mihin sä olisit ollut menossa, anyway?" Jimmy halusi tietää. "Treffeille?"
    "Tanssimaan", vastasin oltuani hetken hiljaa ja epäilin saavani vastaukseksi pilkallista naurua.
    "Tanssimaan tanssimaan vai treffeille tanssimaan?" Jimmy uteli edelleen.
    "Tanssimaan. Ja nyt mä menen kämpille syömään jotain."

    Kun kiljuva nälkä ja hienoinen vilu oli saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä, aloin jo olla melko tyytyväinen kotihiiren osaani. Olisi ollut kiva ehtiä tanssitreeneihin, mutta eipä ollut kummempaa olla ihan vain kotona. Minä olin vielä auttamatta surkea uudessa harrastuksessani, jonka olin aloittanut vain tutustuakseni edes johonkuhun tallinulkopuoliseen ihmiseen. Siinä minä olin vielä huonompi kuin tanssimisessa. En ollut luontaisesti järinkään ekstrovertti, vaan jouduin tosissani pakottamaan itseni solmimaan uusia ihmissuhteita ja leikkimään sosiaalista.

    Ehdin jo miltei nukahtaa sohvalle, mutta ovelta kuuluva koputus esti viimehetkellä uneen vaipumisen. Kampesin itseni ylös ja laahustin ovelle hiukset sekaisin sohvalla pilkkimisen jäljiltä. En tiedä, kenet odotin näkeväni oveni takana, mutta yllätyin, kun siellä seisoi Jimmy. Jimmy, joka piti käsissään paperia ja rykäisi pienesti oven avautuessa.

    "Minä, Jimmy Hoffman", mies aloitti paperiaan vilkuillen, "olen syvästi ja kovasti pahoillani aiheutettuani sinulle, Aida Bayer, ylitöitä sekä estettyäni sinua pääsemästä... tanssimaan."

    Nojasin ovenpieleen kädet puuskassa, enkä takuulla kyennyt estämään huvittunutta ilmettä nousemasta kasvoilleni. Voi Jimmy. Omituinen, omalaatuinen Jimmy.

    "Hyvityksenä ajattelemattomasta ja ikävästä toiminnastani lupaan tehdä huomisen tallivuorosi sekä tarjota sinulle pientä iltapalaa, jos suinkin suvaitset suostua."
    "Vautsi, Jimmy, sähän se katuvaiseksi heittäydyit! Selvä, mä tulen syömään ja hyväksyn anteeksipyynnön. Jos ruoka on hyvää", lisäsin hetken harkittuani.
    "Tervetuloa", Jimmy virnisti itselleen ominaiseen, monien polvia notkuttavaan tapaan ja hetken aikaa miltei toivoin, että hänen lupaamansa iltapala ravitsisi muutakin kuin vatsaani.

    Luoja sentään, oli kulunut ihan liian pitkä aika viimeisimmästä kontaktistani kaksilahkeisiin. Jimmyähän en koskaan oikeastaan laskenut semmoiseksi; Jimmy vain oli ärsyttävä jokin, jonka kanssa piti työskennellä. Olkoon kuinka komea tahansa - minä olin jo kasvanut immuuniksi Jimmyn viehätysvoimalle, sillä minä jos kuka tiesin, miten mahdoton tuo mies osasi luonteeltaan olla.

    Jos Jimmy oli yllättänyt katumuspuheellaan, yllätti myös hänen ruoanlaittotaitonsa. Hän käytti sitä kenties harvoin, mutta oli hän kyllä hyvä kokki sille päälle sattuessaan. Maittavan iltapalan ja viinilasillisen tai parin jälkeen painuin oman asuntoni puolelle. Mennessäni nukkumaan suunnittelin jo seuraavaa päivää - minulla olisi harvinainen vapaapäivä. Voisin ilokseni ratsastaa pari hevosta ja painella sitten vaikka kaupungille. Kenties onnistuisin vahingossa tutustumaan johonkin uljaaseen, paikalliseen prinssiin, jolla olisi hyvä luonne, luontaista karismaa ja elokuvatähden ulkonäkö.

    Sai kai sitä haaveilla.

      Kellonaika on nyt Pe 21 Syys 2018, 07:34