Daleký Úcta

Joulukuun ensimmäinen päivä ja vesisade. Vierelläni asteli varsin tyynesti vaaleahko hevosori, joka vain viittasi kintaalla sateen samalla kun minä kirosin sään ja kaiken muunkin alimpaan helvettiin. Olihan se pakko myöntää, että tuntui hivenen oudolta olla taas rakastamiensa nelijalkaisten kanssa tekemisissä, viime kerrasta kun oli ainakin kaksi vuotta aikaa. Jokunen vuosi sitten olimme koko perhe muuttanut Essexistä, rakastamastani paikasta, jossa minulla oli kaikki hyvin, Shropshiren mätämaisemiin. Niin minä ainakin aluksi ajattelin, ja 15-vuotiaana tytönriekaleena minähän myös kapinoin muutosta vastaan. Nyt olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana saanut elämäni takaisin raiteilleen, ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut ajatella tulevaisuuttani. Yksi askel parempaan oli hankkia hoitohevonen Kenstonista, läheiseltä hevostallilta, jota olenkin aina silloin tällöin kotiini madellessani silmäillyt. Hetken minulla oli kestänyt, kunnes olin saanut aikaiseksi kysyä hoitohevosta. Minut otettiin kyllä mielellään vastaan ja hetken jänisteltyäni (hetki oli venähtänyt kuukaudeksi…) olin valmis menemään ensimmäisen kerran Kenstoniin hoitajana.

Matka tarhoilta tallille oli Dalin kanssa sujunut varsin hyvin. Ori ei tosiaankaan ollut välittänyt sateesta lainkaan vaan pikemminkin ärsyyntyi siitä, kun minä väistelin kiroillen vesilammikoita ja muutenkin harrastin joitakin omia ninjaliikkeitä. Saatuani orin sidotuksi käytävälle, olin aloittanut sen harjaamisen. Ihan ensimmäisenä tallille tultuani, oli tummahiuksinen Jimmy kertonut minulle kaikenlaista tallin tavoista ja mistä löytäisin mitäkin. Olin täysin varma, että olin joskus aiemminkin nähnyt Jimmyn. Mies ei tosin näyttänyt tuntevan minua lainkaan, joten en jäänyt asiaa sen enempää miettimään. Ehkä joskus pienessä – tai hieman suuremmassa – humalassa olen miehen vilaukselta nähnyt yhdessä joistakin Telfordin lukemattomista pubeista. Jimmy olikin sitten tärkeimmät asiat kerrottuaan nopeasti jatkanut matkaansa muualle ja minä olin lähtenyt kipittelemään tarhoille päin.

Dali seisoi käytävällä varsin rauhallisena. Välillä oli hankalaa saada minkäänlaista kontaktia oriin, kun se vain tyytyi lerputtamaan jättimäisiä korviaan ja seisomaan paikallaan. Se ei välillä ymmärtänyt lainkaan, että halusin sen vaikkapa siirtyvän hieman, jotta olisin päässyt harjaamaan hevosen toista puolta paremmin tai että sen olisi pitänyt nostaa kinttujaan kavioiden puhdistamista varten. Harjaussession jälkeen Dali kuitenkin heräsi hurmoksestaan ja pälyili jokseenkin hämmentyneenä ympärilleen. Tallissa oli käynyt pyörähtämässä vaaleahiuksinen nainen, joka esittäytyi Aidaksi. Kauheasti ei tullut hänen kanssaan juteltua, naisella kun tuntui olevan niin kova kiire, etten tohtinut hänen touhujaan keskeyttää. Aida kuitenkin pyysi minua puhdistamaan Dalin karsinan ja jättämään hevosen sitten sisälle.

Ori katseli touhujani käytävältä ja röhkäisi pari kertaa. Hämmennyin hetkeksi ääntelystä, ja olin pari sekuntia sitä mieltä, että nyt tuo hevonen kupsahtaisi kumoon, mutta oudoista ääntelyistään huolimatta Dali pysyi hienosti neljän jalkansa varassa. Karsinan puhdistus oli varsin raskasta hommaa minunlaiselleni laiskamadolle, joka ei ollut moneen vuoteen tehnyt minkäänlaista kovinkaan paljon fyysisesti rasittavaa työtä. Melko kauan minulla meni yhden ainoaan karsinan siivouksessa, mutta parempi sitten vaikka hitaasti kuin ei laisinkaan. Dali oli hieman turhautunut siihen, että oli joutunut seisomaan käytävällä niin kauan. Siispä ennen kuin lähdin tyhjentämään kottikärryjä, irrotin orin molemmilta puolilta ja talutin sen omaan puhtoiseen karsinaansa.

Vesisade oli lakannut ja minä olin yhtä hymyä. Eipähän tarvinnut kävellä kotiin litimärkänä. Kiikutin ennen lähtöäni Dalin harjapakin takaisin omalle paikalle, jonka jälkeen kipitin vaivihkaa ulos hiljaisesta tallista. Tosin Dali mölisi jotakin omia soundejaan, mutta muuten talli kuulosti lähtiessäni melko normaalilta. Astuessani ulos tallista koleaan talvi-iltaan olin kerrankin tyytyväinen itseeni. Olin päättänyt palata hevospiireihin ja muuttaa kaoottisen elämäni suunnan paremmaksi.