Balthier (om. Cara Westerström)

Cara Westerström on Balthierin onnekas omistaja, joka muutti Englantiin Suomesta ihmissuhdedraamojen ja haaveiden takia. Suomenruotsalainen Cara on henkeen ja vereen esteratsastaja, joten monesti hänet näkeekin ennemmin hyppimästä esteitä kuin vääntämästä koulua. Hän kilpailee satunnaisesti ja korkeimmat esteet mitä hän on joskus puoliverisillään hyppinyt ovat olleet 150cm korkeudessa. Balthier ei kuitenkaan aivan yllä sinne tasolle asti, joten nyt Cara tyytyy ainoastaan 115cm estekorkeuteen. 19-vuotias neitokainen on pistänyt tavoitteekseen nousta vielä paremmaksi esteratsastajaksi ja valmentautua tasokkaalla ponillaan Kenstonissa.

Ulkonäköä näkee tästä kuvasta.

Luonteeltaan Cara on hieman hiljaisempaa sorttia, joka tykkää miettiä ensin mitä sanoo ennen kuin möläyttää. Muutenkin nainen tykkää enemmän ajatella kaikkia asioita kuvainnollisesti päässään, oli se sitten kyse jostakin uudesta hevosesta kuin esteradasta. Vaikka neiti on hiljaisempi kuin muut yleensä, niin se ei tarkoita etteikö hän hakeutuisi mielellään muiden seuraan juttelemaan. Ujo hän ei kuitenkaan ole. Yleensä Cara on erittäin iloinen tyyppi, joka hymyilee lähes aina, mutta ihan joka päivästä se ei ole. Varmaan kaikilla on sellaisia päiviä ettei vaan mikään ole hyvin ja kaikki on päin seinää, vaikka mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan.
Ulkonäöllisesti tunnistat nuoren pitkästä alaselkään asti ylettyvästä paksusta tukasta ja yllättävän siisteistä ja muodikkaista vaatteista. "Vaikka ollaan tallilla niin voi sitä silti näyttää nätiltä."

Nousen korokkeen avulla reippaan ponioriini selkään. Se tanssahteli innoissaan ja heti "sanoessani" sille istunnallani että lähdetään liikkeelle, se ampaisi hyvinkin reilulla nopeudella maneesin keskelle johon pysäytin sen. Olin mennyt sillä viimeksi esteitä, joten jouduin säätämään jalustimia reilulla kädellä pidemmiksi ja tuntui oudolta pitää jalkoja niin "paljon" alempana kuin yleensä. Noh, hyvä se oli kuitenkin ratsastaa välillä kouluakin. Todettuani jalustinhihnojen pituuden sopivaksi annan Ballelle pitkät ohjat ja annan sen lähteä kävelemään rennosti uraa myöten. Marian seisoi maneesin reunalla tarkkailen ratsukoiden liikkeitä. Itsekin vilkuilin välillä muita, sillä olin vastikään muuttanut vasta ratsuponini kanssa Englantiin ja muut henkilöt ratsujensa kanssa olivat minulle aikalailla vierasta sakkia. Muutaman kanssa olin sattunut juttelemaan muutamat kerrat, mutta siihen se olikin jäänyt.

Kun tunsin käveltyämme tarpeeksi niin lyhennän ohjapituutta hiljalleen niin että sain tuntuman ponin suuhun. Minusta oli tärkeää ettei ohjia lyhennetty heti ja nopeasti, vaan harkiten ja hissukseen. Suu oli hevosella kuitenkin aika arka paikka ja oli hyvä että se saisi totutella siihen hiljaa, eikä kiskottaisi heti sitä tuntumaa. Näin hevonen säilyi rennompana ja niska pysyi pyöreämpänä. Ballella kun oli ainakin sellainen tapa että jos tuntuman otti liian nopeasti niin se vain nosti päänsä korkealle ja siitä oli sitten hankala saada sitä päätä enää laskemaan. Kun kuitenkin sain vihdoin ohjat lyhyemmiksi niin siirsin ponin kevyeeseen raviin ja aloin tekemään paljon erilaisia kiemuroita, taivutuksia ja temmon vaihteluita, jotta Balthier saisi kunnon alkulämmittelyt.

Jonkin ajan päästä huomaan Marianin puhelimen soivan ja hänen juteltua siihen hetken aikaa hän huokaisee kevyesti ja ilmoittaa sitten meillekin asiasta:
"Hei kaikki!" nainen aloittaa, jolloin kaikki siirsivät keskittymisensä häneen. "Paloturvallisuustarkastaja sattui tulemaan yllätysvierailulle juuri nyt, joten joudun nyt poistumaan valitettavasti hänen luokseen. Aida kuitenkin lupasi jatkaa valmennusta, joten voitte siirtyä ulkokentälle jatkamaan treeniä." Marian sanoo ja kävelee oven luokse avaten sen, jotta kaikki ratsukot pääsisivät kätevästi kulkemaan ulos maneesista.
Vähän hytisytti ajatus ulos menemisestä, mutta parempi sekin kuin ei mitään.



Balthier haisteli ilmaa uteliaana ja pärskähteli harjan liikkuessa tuulen mukana. Se ihmetteli miksi mentiin pois hallista, mutta ei se kyllä inhonnut ulkona olemista. Päinvastoin. Tuntui että se vain sai lisää puhtia ja reippautta, vaikka tuntui että sillä oli sitä aina takataskussaan yllinkyllin.

Aida odotteli jo kentän reunalla ja hymyili meille tyytyväisen näköisenä tervehtien kaikkia samalla. Hän oli varustautunut kunnolla sadetakein ja kaulaliinoista pipoihin ja lämpimiin lapasiin. Itsekin olisin mieluusti vaihtanut ratsastustakkini veden kestävään sorttiin, mutta minkäs teet kun sellainen jäi kämpille. Sitä ei tähän hätään saisi, vaikka pilvet enteilivätkin pahanoloisesti sadetta. Hitto...

Tuuli yltyi entistä enemmän Aidan sanellessa ensimmäisiä tehtäviä. Taivutuksia piti tehdä aina kaarteissa ja avo- ja sulkutaivutuksiakin sai yrittää halutessaan lyhyemmillä sivuilla. Pidemmillä sivuilla piti sitten treenata siirtymisiä ja Aida nimenomaan painotti sitä että siirtymiset tehtäisiin reippaasti ilman kauheita väliaskeleita, eli siirtymiset täytyisi ennakoida ja valmistella hyvissä ajoin. Ravissa kaikki onnistui ihan kiitettävästi varmaan kaikilla, mutta sitten kun oli samat tehtävät laukassa niin silloin Se tapahtui. Taivas repesi kahtia ja sen sisältö valui märkänä olomuotonaan päällemme. Tuuli yltyi vieläkin entisestään ja Balthierkin luimisti muuttuvalle säälle ja osoitti sille mieltään heilauttaen pariin otteeseen persaustaan kohti taivasta. Jarrutan orin menoa hieman ja nostan käynnistä laukan.

Balle laukkasi reippaasti ja yritti parhain mahdollisin tavoin olla kuuliaista sorttia minulle. Olinhan sen luottamuksen ansainnut kovalla työllä kun sen varsasta asti olin kasvattanut. Kyllä se välillä pyöritteli häntäänsä ja luimisteli, mutta teki kaikki pyytämäni tehtävät huolellisesti. Aida virnuili meille tuoliltaan kun ilmeeni taisi olla mitä parhain näyttämään mitä mieltä kaikki taisivat olla tästä tuurista. Paloturvallisuustarkastaja tekee yllätysvisiitin, jonka takia joudumme siirtymään pois maneesista ja sitten ulkona tietenkin pitää olla juuri nyt sellainen kunnon myrsky -melkein ainakin. Ihan varmasti valmennuksen loputtua kun tarkastajakin lähtee niin ilmasta tulee mitä parhain. Mistä vetoa...?

"Voitte lopettaa siirtymisien teon nyt ja jatkaa väistöillä!" Aida huudahtaa kun sadekin vähenee tihkusateeksi. "Väistöt voitte tehdä pitkälle sivulle tai lyhyen sivun keskeltä kääntäen uran sisäpuolelle ja siitä takaisin uralle....Yrittäkää kestää vielä vähään aikaa. Kyllä tämä tästä. Sade loppuu varmasti kohta."
Kun ohitan blondin lausahdan hälle vähän leikillä taikauskoisesti:
"Aida. Koputa puuta! Koputa puuta äkkiä. Ei pidä sanoa että sade loppuu kun se ei silloin varmasti lo.." lauseeni keskeytyy kun kaatosade pyyhkäisee ylitsemme taas ihanan märällä tavallaan. "..pu."
Teki mieli näyttää kieltä rakkaalle valmentajallemme, mutta ei. Nainen vain nauraa hyväntuulisesti ymmärtäen mitä tarkoitin. Itseni teki mieli itkeä. Perkele kuinka huonoa tuuria.

Nyt kuitenkin keskityin itse tehtävään. Istun rennosti satulassa antaen Ballen ravata hissukseen eteenpäin. Painan ulkopohkeella ponin kylkeä ja herkkänä ponina ori reagoi pieneenkin väistöapuun hyvin ja siirtää persettään keskemmälle. Sisäpohkeen ja ohjien avulla tasoitin menoa ja pian menin mielestäni väistöä hyvin.
"Hienoa Cara!" kuuluu Aidankin suusta pieni kehu. "Älä kuitenkaan yhtään enempää väistätä sitä. Siinä on juuri hyvä."



Jatkoimme väistöjen tekoa laukassakin. Tuuli puhalsi pätkittäin ja samalla tavalla sadekin yltyi ja hiljeni välillä. Koko ajan kuitenkin satoi. En osannut välittää siitä enää kun olin jo aivan läpimärkä. Aidan tolpan päälle jäänyt kaulahuivin reuna liehahtaa osittain lentoon, mutta pysyen kuitenkin kiinni aidassa. Siihen se sitten jäi yksinään lepattamaan. Balthier ei kuitenkaan välittänyt siitä mitään vaan jatkoi urheasti eteenpäin.

Laukka-askeleet kiidättivät meitä eteenpäin ja lyhyellä sivulla käännän orin suunnan keskelle kenttää. Suoristettuani ponin, annan väistöavut, jotta se väistäisi Aidan ohjeiden mukaan takaisin uralle.  Hieman ennenkuin pääsemme takaisin uralle asti tuuli yltyy jälleen ennätyksellisen kovaksi ja kentän keskellä oleva estetolppa kaatuu märkään maahan kunnolla lässähtäen. Me olimme juuri päässeet sen ohi, mutta Balthier hyppäsi erittäin suurella loikalla sivulle ja jatkoi matkaansa muutamalla kiitolaukka-askeleella ennen kuin sain jarrutettua menoa reilulla kädellä. Sydämeni tykytti hetken aikaa kovempaa, mutta pian jatkoimme matkaa eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En kerennyt kiinnittämään muihin ratsukoihin mitään huomiota että säpsähtivätkö ne tolppaa tai vaikka Baltheria, joka sai säpsyn siitä, mutta nyt kaikki ainakin jatkoivat etenemistään normaalisti Aidan hypähtäessä nostamaan kaatunutta tolppaa.

Valmennus alkoi olla lopuillaan ja myös ulkokenttä näytti erittäin kauniilta kun sitä oltiin koeteltu kauniilla kädellä rankkasateilla ja hevosten kavioilla. Onneksi kentän pohja oli laadukasta, mutta silti se oli aika mutavellin näköistä ja lätäköitä lojui joka puolella. Pian edessämme suuntaakin valtavan näköinen lammikko, jota Ballekin alkoi kyttäämään ihmeissään. Pidän ohjastuntuman ravissa tasaisena ja pohkeen lähellä kylkiä. Balthier epäröi hetken ennen lätäkköön astumista ja meinaa jopa pysähtyä, mutta minun apujeni johdolla se ylittää senkin nostellen kuitenkin jalkojaan neitimäisesti korkealle ja hypähtäen loppuosan yli reippaalla loikalla.

"Kiitoksia mukavasta valmennuksesta teidän kanssanne." Aida hymyilee kentän reunamilla. "Sää koetteli teitä kaikkia tänään, mutta silti jatkoitte ihailtavasti tehtäviä. Hienoa työtä kaikilta. Muistakaa osallistua sitten seuraavaankin valmennukseen. Jospa teillä sitten kävisi hieman parempi tuuri."
Ratsastajatkin kiittävät naista opetuksesta ja siirtävät kaikki ratsunsa käyntiin. Päästän ohjaspituuden niin pitkäksi kuin ne antoivat myöten ja annan orin kävellä leppoisasti uraamyöten veden läiskeen kuuluessa aina kavioiden painautuessa maahan  kiinni.

* * *

Valmennuksen jälkeen talutan ponin suoraan pesupaikalle. Sen valkoisia sukkia ei voinut kutsua enää valkeiksi ja mutaa ylsi polvien yläpuolellekin. Pyyheellä kuivaan varusteet kuiviksi, sillä jos ne jättäisi märkinä lojumaan, niin nahka kärsisi riittävän paljon. Satulahuovan irrotin ja laitoin kuivumaan. Sen jälkeen pesaisin ponin jalat itse orin seistessä ihme ja kumma kyllä nätisti paikoillaan. Lopuksi vedän hikiviilalla pahimmat vedet viemäriin ja loput kuivaan pyyhkeillä kuivaksi. Sitten heitän vielä kuivatusloimen selkään ja talutan oripoikani karsinaansa lepäämään. Rankka valkka, mutta selviydyttiin silti kiitettävästi.

Jees! Ensimmäiset estetreenit Kenstonissa ja vielä kun tämä oli kilpailuharjoitus, jossa verrytellään ja suoritetaan rata aivan kuten oikeissa kilpailuissa. Tämä tuli ehdottomasti tarpeeseen, vaikka sitä tiettyä jännityksen tunnetta ei vatsanpohjassa tuntunutkaan. Pidin ideasta silti todella paljon ja kaikenlisäksi harjoitukseen osallistuvat saivat oikein komian Kenstonin omalla sadeloimella. Vautsi vau!

Olin aiemmin käynyt tsiikailemassa radan muutamaan kertaan läpi ja nyt odottelin verryttelypaikalla omaa vuoroamme. Olin verrytellyt Ballen jo kunnolla ja tunsin kuinka siinä virtaava energia siirtyi minuunkin. Taputan ponia kaulalle ja saan sen rentoutumaan hieman. Se tiesi että kohta se pääsisi tositoimiin -hyppimään esteitä oikein kunnolla ja sitä jos mitä se rakasti. Annan orin laukata hiljaa pikkumaneesia ympäri, sillä mitä rennompi se olisi ennen kilpailusuoritusta niin sitä vähemmän se yleensä kuumui. Esteiden yli se kuitenkin pääsi, mutta liika kaahoittelu olisi kuitenkin harmiksi hyvin tiukoissa mutkissa ja sellainen löytyi tästäkin radasta.

Balthierilla oli hyvin erikoisen näköinen laukka. Välillä tuntui että se nosteli etukoipiaan hyvin korkealle ja tuntui että se laukkaisi melkein jopa paikoillaan, mutta silti herrasen vauhti oli erittäin reipasta.

Pian tuli meidän vuoromme ja annan Balthierin kävellä radalle hissukseen. Koska ensimmäinen este olisi aivan edessämme niin teen vielä käynti voltin, ennen kuin nostan voikolla hallitusti laukan ja ohjaan sen kohti ensimmäistä estettä. Pidätän ponin menoa heti tuntiessani sen nostavan kytkintä, mutta heti ennen hyppyä myöntään ja nojaan eteenpäin, päästäen sen hyppäämään kunnolla. Jos olisin jäänyt vetämään hypyssäkin ohjista, niin varmasti olisi tullut pudotus. Esteen jälkeen annan taas paljon puolipidätteitä saaden Ballen rauhoittumaan hieman. Laukkaamme mutkan läpi ja kaarramme seuraavalle estelinjalle.

Heti esteen lähestyessä vauhti kiihtyy taas nollasta sataan, mutta silti Balthier ylittää kakkosesteen ja vielä kolmosesteenkin ilmavasti ja taidokkaasti, ilman turhia kyttäilyjä. Jarrutan herrasen menoa taas hieman, mutta heti kaarteen jälkeen eteemme tulee muuri, jossa tunnen oikeasti oriini hyppäävän erittäin ilmavasti esteen ylitse. Heti kaikkien kavioiden osuessa maahan annan orille avut kääntyä erittäin tiukasti oikealle. Tällä kertaa avut tulivat selkeästi myöhässä, sillä olisi ollut hyvä antaa ne avut jo esteen päällä. Nyt Balthier melkein laukkasi ysiesteen pensasta päin. Juuri ja juuri selviydymme esteen ohitse, mutta jään kiroamaan mielessä hitaita ajatuksiani ja ennakoinnin tärkeyttä. Oikeassa kilpailussa aikaa olisi menetetty tälläisessa tilanteessa, ja sitähän me emme ikinä halunneet.

Ehdin koota ajatukseni juuri ennen viitosestettä ja pian liidämme aidan yli Ballen varmalla tekniikalla. Ori kyllä ylitti lähes esteen kuin esteen, kunhan ratsastaja ei jäänyt epäröimään.

Sitten lähestymme jo kolmen esteen sarjaa. Balle yllätyksekseni jää katsomaan esteitä epäröivästi. Olivathan ne uutena ihan kauhean räikeät, mutta yritin keskittää ajatukseni ja painan pohkeeni tiivimmin ponin kylkeen ja maiskautan, jotta saan voikon huomion itseeni, eikä "järkyttävän" kirkkaisiin puomeihin. Kaksi ensimmäistä estettä menee hyvin, mutta okserilla epäröinti palaa takaisin ja poni lähes kieltäytyy hyppäämästä värimonsterin ylitse. Itse sain kuitenkin päättäväisyyttä ja hyppäämme lähes paikoiltaan tämänkin esteen ylitse. Kun sarja on ohitettu taputan ponia nopeasti kaulalle, ja jatkamme kohti seuraavaa.

Kierrämme nelosesteen rauhaisessa vauhdissa, mutta silloin Balthier lisää menovettään ja kiihdyttää vauhtiaan entisestään. Ensimmäistä kertaa tuntui että pidätteet eivät vain mene perille ja este ylittyy hieman kömpelösti vauhdin takia. Saan jarrutettua ponin vauhtia onneksi esteen jälkeen, kun edessä ei ollut näkyvillä suoraan sitä estettä mikä mentäisiin, mutta Balthier ei enää rentoutunut. Adrenaliini kuohusi sen sisällä aivan selvästi.

Kasiesteen kaarre oli odottamattoman tiukka, sillä emme ehtineet kunnolla suoristaa, jolloin esteen ylitse hypättiin sivusta. Ballen tasapaino horjui alastulossa ja jo hetken ajan luulin että se kaatuisi siihen paikkaan kun se alkoi kompuroimaan. Ensimmäisen kompastuksen jälkeen mätkähdän kaulalle ja meinaan valahtaa alas selästä. Ori kuitenkin onneksi pitää päänsä ylhäällä, eikä laske sitä alas, kuten monet hevoset tekevät, joten pääsen kuin pääsenkin takaisin selkään ennen viimeistä estettä.

Satulassa hiljennän ponin vauhtia ja yritän saada sitä rennommaksi. Kun vauhti hiljeni tarpeeksi ja poni oli täysin hallinnassani niin haen tasaisen rytmin takaisin ja käännän orin kohti vesiestettä. Balle nostaa päätänsä korkeammalle ja katsoo uutta estettä jännittyen. Tälläista estettä se ei vielä ollut kunnolla hypännyt ja se sai orin hermot koetukselle. Esteen kohdalla tuen hevosta pohkeilla ja maiskautan kerran ja pian lennämme ennätysvauhtia esteen ylitse. Hyppy oli erittäin ilmava, johtuen siitä että ori melkein luuli esteen syövän sen, mutta ylittyi se kuitenkin.

Annan Ballen laukata lähes ovelle asti, mutta sitten siirrän sen käyntiin ja kävelen helpottuneena ulos maneesista. Radan suoritus ei ollut parhaimmasta päästä, mutta nyt päästiin pitkästä aikaa kilpailuvireeseen ja oikeisiin kilpailuihin olisimme valmiit!

Cara kävelee ärtyneenä edestakaisin Kenstonin pihalla. Hän kun oli luullut Englantiin muuton olevan hyväksi: ihmissuhdedraamat ynnä muut karmeukset -niiden piti jäädä Suomeen, ei tulla tänne, koska tämän piti olla ikään kuin uusi alku. Melkein kaikelle, kuten unelmien toteuttamiselle, kisaamiselle. Mutta ei. Suomen tuttavat lähettivät äkäisiä viestejä hänen peräänsä -kun hän oli yhtäkkiä vain häippäissyt tuhansien kilometrien päähän heistä. He tiesivät tämän olevan tärkeää, mutta ei. Nyt ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Brunette henkäisee syvään ja sulkee puhelimensa tunkien sen syvälle taskuunsa. Nyt hän voisi kuitenkin piilottaa ikävät tunteensa. Turhautuneisuus kostautuisi viimeistään Balthierin luona. Poni oli suoraan sanottuna ajatustenlukija: se kyllä tiesi jos oli huonolla tuulella ja se ei ollut sellainen että se tunki päänsä syliin jos ihmistä harmitti. Päinvastoin. Kaikki stressi peilautui oriin ja sekin meni huonolle päälle. Siis kaksinkertainen paha.
Karsinan luona Cara jää kaivelemaan pitkään ja hartaasti Ballen tummansinistä harjapakin sisältöä purkaen viimeisetkin tunteensa siihen. Sitten hän tarttuu suoraan pölyharjaan ja astelee hymyillen sisään karsinaan, jossa poni katseli uteliaana omistajaansa tökkäisten häntä samalla hellästi käsivarteen.
"Pöhkö", Cara hymyilee orhillensa ja aloittaa ahkerasti harjailemaan sen kerman väristä karvaa.
Kelit olivat onneksi olleet aika suotuisat ja mitään mutaa ei karvapeitteessä ollut. Siksi kevyt ja reipas harjaus päällisin puolin riittäisi vallanmainiosti.

* * *

Vartin päästä "Westerströmin likka" -kuten Jimmy oli asiansa ilmoittanut,  istuskeli maneesissa karvakasansa selässä pidentäen jalustinhihnojaan. Viimeksi kun oltiin hypätty esteitä, niin jalustimet olivat reippaasti aivan liian korkealla koulunvääntöön.
"No hyvä nainen sentään!" Mies hymyilee. "Nuo ovat vieläkin aivan liian lyhyet. Pidennä niitä. Et sä esteitä tänään hypi."
Cara mulkaisee Jimmyä uhkaavasti kulmiensa alta.
"Lyhyet?"
Mies pyörittää päätään virnistäen ja hyppää kentän puolelle ratsukon viereen, tarttuen kiinni vasemman puolen jalustinhihnasta. Hän säätää tottunein käsin jalustinta muutamia reikiä alemmas ja pyytää sitten Caraa asettamaan jalkansa jalustimeen.
"Parempi", Jimmy naurahtaa ja tuijottaa avustamansa naisen silmiin odottaen hänen reaktiotaan.
Brunette nousee kerran seisomaan jalustimille ja miettii hetken aikaa erilaista pituutta. Ne tuntuivat oudon pitkiltä, mutta toisaalta...
"...aika kiva." Carakin hymyilee kiitollisena miehelle. "Tuntuu selvä ero tässä. Jotenkin helpommalta ja normaalimmalta."
Jimmy nyökkää tyytyväisen näköisenä ja palaa istumaan katsomon puolelle.

Tyttö maiskauttaa Ballen liikkeelle. Poni kävelee automaattisesti erittäin reippaasti uraa myöten. Cara antaa ohjien valahtaa täysin pitkiksi ja orhipoika venyttelee kaulaansa rentoutuen entistä enemmän.

* * *

Verryttelyjen jälkeen Cara alkaa vaatia ratsultaan enemmän. Nainen huolehtii että takajalat olivat kunnolla alla ja itse ratsuponi kootummassa muodossa. Kun jalustimet olivat alempana, jalat sai kivasti ja kunnolla orin ympärille, sekä pienetkin avut tuntuivat helpommilta kuin yleensä. Taisi olla, että tottumuksesta Cara oli aina jättänyt hihnat liian lyhyiksi, mutta nyt naisesta tuntui että kouluratsastuskin oli mukavaa...