Slečna Tajemná (om. Cara Westerström)

Slečna Tajemná on yönmusta kaunotarhevonen, joka varmasti pistää silmään atleettisella olemuksellaan. Sen energia herättää varmasti huomiota ja arvostusta, vaikka tamma vain seisoisi yksikseen tarhan reunamilla. Siinä on jotain salaperäistä ja mystistä, joka saa monet ihmiset että hevoset kiinnostumaan tästä nelijalkaisesta neitokaisesta. Sen rauhallisen itsevarma energia herättää kunnioitusta kaikissa, vaikka tamma ei tekisikään mitään erityistä. Se että se vain vilkaisee sinua karsinasta, saa varmasti sydämesi pomppaamaan muutaman ylimääräisen lyönnin. Se vie sydämesi heti.

Luonteeltaan Cara Westerström on hieman hiljaisempaa sorttia, joka tykkää miettiä ensin mitä sanoo ennen kuin möläyttää. Muutenkin nainen tykkää enemmän ajatella kaikkia asioita kuvainnollisesti päässään, oli se sitten kyse jostakin uudesta hevosesta kuin esteradasta. Vaikka neiti on hiljaisempi kuin muut yleensä, niin se ei tarkoita etteikö hän hakeutuisi mielellään muiden seuraan juttelemaan. Ujo hän ei kuitenkaan ole. Yleensä Cara on erittäin iloinen tyyppi, joka hymyilee lähes aina, mutta ihan joka päivästä se ei ole. Varmaan kaikilla on sellaisia päiviä ettei vaan mikään ole hyvin ja kaikki on päin seinää, vaikka mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan.
Ulkonäöllisesti tunnistat nuoren pitkästä alaselkään asti ylettyvästä paksusta tukasta ja yllättävän siisteistä ja muodikkaista vaatteista. "Vaikka ollaan tallilla niin voi sitä silti näyttää nätiltä."

Monet olivat persoja makealle  ja heidän piti aina lähteä kauppaan hakemaan karamellipussi tai suklaalevy himoonsa. -Mä olin samalla tavalla perso hevosille. Ilmeisesti ainakin, sillä jostain kumman syystä Marian oli saanut taivuteltua minut mukaansa katsomaan Maminkan uutta varsaa, kun hän oli yhyttänyt minut ihastelemasta varsan komiaa isää: Rigiä.
Siinä mä sitten olin tepastellut naisen perässä katsomaan pienokaista ja ihastunut siihen totaalisesti. Musta, suloinen kaunotar-tamma vei sydämeni heti. Valitettavasti ja onneksi.
Seuraavana päivänä eläinlääkärin todettua neitokaisen terveeksi, allekirjoitin paperit ja kinskynhevonen siirtyi minun omistukseeni.

* * *

Nyt tamma oli kasvanut jo viisivuotiseksi täällä Kenstonissa, kasvattajansa tarkan valvovan silmän alla -ja toki oli varmasti mukava nähdä oman kasvattinsa kehittyminen täällä kotioloissa, kun moni kasvatti taisi lähteä muualle päin maailmaa.

Slečna Tajemná oli kyllä yksi hienoimmista hevosista, mitä olin ikinä omistanut. Kinsky rotuna oli itselleni hieman uusi tuttavuus, mutta jotenkin näin ensivilkaisulta rotu oli juuri sopiva minulle. Itse tamma omisti harvinaislaatuisen rauhallisen luonteen ja olimme aika mukavasti sitä luottamus-suhdetta kerrytettykin. Musta hevonen katseli maailmaa ihan eri silmin kuin muut lajitoverinsa ja ratsastattaessakin se yritti aina parhaansa. Näyttävä näky se ainakin oli, eikä ihmekään kun sen vanhemmatkin olivat oikeita kultakimpaleita.

Uuden hevosen myötä olin saanut ostaa aimokasan uusia varusteita ja tarvikkeita. Olin jopa törsännyt satulaan kunnolla, jotta satulan malli olisi juuri passeli tälle nelijalkaiselle. Satula oli kevyt, eikä taatusti ollut huono valinta. Lisäksi olin hankkinut ihan kiinnostuksen ja uteliaisuuden takia rungottoman satulan ja sitä päästäisiin kokeilemaan vielä maastossa. Rahaa oli siis mennyt kamalasti, mutta onneksi pankkitili ei vielä nollia näytellyt. Olin kuitenkin ihan kivasti säästellyt rahaa sukanvarteen tälläisia tilanteita varten, että vielä pärjätään.
Nyt vain treenattaisiin hiljalleen tamman lihaksistoa mahdollisimman monipuolisen liikunnan avulla. Mitään kovia treenejä ei vielä viitsitty pitää, mutta kaikki oli parempi kuin mitään. Vielä me pötkittäisiin pitkälle.